Tätä seuraavaa arvostelukohdetta pohtiessani taisin jo alitajuntaisesti pohjustaa päätöstä siitä, että kyseessä olisi pop-albumi sillä, että kuuntelin jo valmiiksi pop-musiikkia omasta nuoruudestani tehdessäni ruokaa. Valintaa tehdessäni myös mietin jostain syystä niitä artisteja, mitkä lapsuudessa on erityisesti jättäneet kysymysmerkkejä päähän. Yksi niistä on kyllä ehdottomasti Britney Spears ja nytpä arvostelussa onkin hänen debyyttiläpimurtolättynsä …Baby One More Time.
Britney Spearsin skandaalit tiedetään, mutta en ala niitä tässä sen enempää ruotimaan. Sinne mahtuu avioeroja, pään kaljuksi ajamista ja vaikka mitä hänen hyvinvointinsa tapetille nostamista. Polemiikkia tästä naisesta ollaan kansaan saatu, mutta itse haluan kuitenkin pureutua tähän itse asiaan enemmän, eli millaista musiikkia hän on saanut aikaan ennen kaikkea hurlumheitä. Kun asiat eivät olleet vielä karanneet pahasti kädestä. Millainen albumin kansikuvassakin olevan viattoman näköinen Britney meillä oli tarjolla alkuaikoinaan.
Debyyttialbumia on pidetty tienä tähtiin, ja se alkaa kyllä todella vahvoilla nostalgiapärinöillä, kun nimikkokappale ja (You Drive Me) Crazy laittaa tietokoneella istuvan arvostelijankin hieman keinumaan. Ehdottomia klassikoita alkupalana. Näiden kahden jälkeen tulevat kappaleet eivät ole niin soitettuja, mutta Soda Pop tarjoaa ysärin loppuaikojen tuttua rytmittelyä, ikäänkuin Backstreet Boys olisi vaihdettu naislaulajiin. Born To Make You Happy ihastutti pianomelodioillaan, vaikken saanut siitä irti mitään erityisen spesiaalia muuta. Slovarin From The Bottom of My Broken Heartin jälkeen mielestäni paras kappale alun jälkeen on I Will Be There, josta mieleeni juolahti jokin Alanis Morissetten tai Jennifer Lopezin pikkuserkku.
Puolimatkassa levyä vastaan tulee duetointia Don Philipin kanssa kappaleessa I Will Still Love You. Kuorolaulanta taustalla korostaa kappaleen sanomaa. Deep In My Heart on hauskan rytmikäs menopala, hieman yllättävä tässä tähän asti imelässä ja tunteikkaassa albumissa. Thinkin’ About You ja E-Mail My Heart eivät erotu osakseen juurikaan siitä, mutta The Beat Goes On kuulostaa hauskalta, jossa elektroäänet ja lyömäsoittimet tuovat värikkyyttä mystiseen atmosfääriin. B-puolella olevat kappaleet I’ll Never Stop Loving You ja Autumn Goodbye palaavat takaisin tuttuun tyyliin. Deluxe-versiossa saamme kuulla B-puolen lisäksi vielä kaksi menevää lisäversiota nimikkokappaleesta.
Tätä 12. tammikuuta vuonna 1999 ilmestynyttä pop-albumia on ehditty myydä jo yli 25 miljoonaa kappaletta. Sen tuottajia ja sanoittajia olivat pääosin Max Martin, Jörgen Elofsson ja Eric Foster White. Britney sai albumilla kaksi Grammy-ehdokkuutta (Best New Female Artist), (Best Female Vocal Pop Performance), ja teki ennätyksiä olemalla nuorin koskaan BillBoard Top 100-listan kärjessä ja olemalla nuorin koskaan, joka on listaykkönen Billboardin sekä albumi- että singlelistalla. Ysärin lopun pop-ikonihan tässä on siis ehdottomasti kyseessä, ja aikansa nuorisomusiikin tukipilari. Albumi toi Spearsille myöskin kiertueen One More Time Tour, joten mistään sameasta pikkujulkaisusta ei ole kyse.
Ikimuistoisena albumina pidän tätä itsekin, ja kaksi ensimmäistä kappaletta kuuluu omiin pop-suosikkeihin. Sen jälkeen melodinen, hidas ja tunteikas tunnelma kimaltaa ysärinhohtoaan. Mielenkiinto tällä levyllä tosin on hyppivää, sillä menopaloja alun jälkeen tulee vähä siellä täällä ja tunteikas ja hidas tunnelma voi jatkua parikin biisiä taas putkeen. I Will Be There, Deep In My Heart ja The Beat Goes On saavat kuitenkin maininnat svengaavuudesta, ja hidastaa liikaa menopalojen putoamista alun jättihittien jälkeen. Tuotanto on onnistunut hyvin ja pieniä elementtejä levyltä kyllä löytyy. Levy sopii ysärifiilistelijälle mainiosti, sillä tekoaika erottuu biisien pohjissa mainiosti, mutta yleisesti menevän pop-albumin etsijälle tosin voisin suositella vain puolia kappaleista.