Ysärin loppuvuodet. Vallitsevan kulttuuri oli jokseenkin Nu Metalin sekä hiphopin ja rap-musiikin sykkivää aikaa, ja elokuvamaailmassakin pyöri väkivaltaa ja mielenterveysongelmia pyöriviä klassikkoja, kuten Fight Club sekä esimerkiksi Vuosi Nuoruudestani. Nu Metalissa kyseinen mielimaailma kukki ihmisten asenteessa ja sanoituksissa – uhoteltiin ja huudettiin sylki lentäen, raskaiden asioiden käsittely raskailla kitaroilla ja tarttuvilla melodioilla oli perussettiä. KoRnia voidaan pitää Nu Metalin sanansaattajana, ja pioneerinä. Mielenterveysongelmat ja traumat ovat varsin tapetilla ehkä KoRnin neljännellä kokopitkällä Issuesilla.

Näin Woodstock 99-aihepiiristä kiinnostuneena kirjoittaja onkin varsin viehtynyt tähän KoRnin alkutuotantoon. Noiden täyskaaoskarnevaalien menot tiedetään, niistä voisi kirjoittaa joskus erikseenkin mutta mainittavaa on se, että koskaan en ole nähnyt niin paljon ihmisiä hyppimässä yhtä aikaa, kuin KoRnin keikalla siellä ensimmäisenä päivänä. Silloin tosin vähemmän soi Issuesin hittejä, koska levy ilmestyi vasta 16.marraskuuta 1999 vajaa neljä kuukautta myöhemmin. Falling Away From Me siellä kyllä ainakin soitettiin.

Issues on myynyt tätä kirjoittaessa yli 11 miljoonaa kappaletta, ja ilmestyessään se debytoi BillBoard 200-listan sijalla yksi. Suomessa se nousi virallisen albumilistan sijalle neljä. Kyseessä on KoRnin tuotannon ensimmäinen varsinainen levy, joka voitaisiin luokitella jonkinlaiseksi itsetutkiskelun aloittamiseksi syljeksinnän ja uhittelun sijaan, jota ilman muuta upeasti toteutettiin edelliset kolme levyä. Soundimaailma on ehdottomasti ahdistavan vivahteissa, kun kuuntelee esimerkiksi kappaleiden Falling Away From Me, Make Me Bad tai It’s Gonna Go Away säkeistöjä. Raapivia, kummittelevia ääniä, ahdistavaa säkkipilliä ja murjovia kitaroita sekaisin mennään hienosti koko albumi lävitse, vaikkakin sulavimmillaan levy on introsta Dead kappaleeseen Make Me Bad asti. Tämä on myös itseasiassa orkesterin sulavin albumi koko ysäriltä.

Sanoitukset ja niiden ulosanti on tunnetusti ollut aina Jonathan Davisin heiniä, joka on varmasti jo ihan yleistietämystä sanoa häntä yhdeksi kaikkien aikojen tunteikkaimmista metallilaulajista ja parhaista nokkamiehistä, ainakin tässä vaiheessa uraa. Falling Away From Me jatkaa samaa karmeaa aihetta kuin debyytin pitkäkestoisempi Daddy, jonka tarina keskittyy Davisin omiin traumoihin vanhempien tekemästä ahdistelusta ja seksuaalisesta väkivallasta. Ahdistusta ja sen purkamista muihin tarjotaan levyn alkupuolisko, kun taas esimerkiksi loppupuolella Somebody Someone huutaa apua. Täytyy myös mainita levyn upeat lyhyemmät välikappaleet 4U sekä It’s Gonna Go Away, jotka luovat hienosti tunnelmaa.

Levystä voisi sanoa, että aloitti KoRnin syvällisemmän vaiheen, mutta Issuesilla sekä raskas murjonta että kummittelevuus toimii oikeastaan alusta loppuun todella hyvin. Ei ole suoranaista heikkoa lenkkiä, vaikka parhaillaan levy on alkupuolella. Levyn kansimaailmakin on synkkä hieman muita erilaisemmalla tapaa, kun värimaailma on ahdistavan palava pimeän sävyjen sijaan, ja bändin risainen nukkemaskotti esiintyy ensi kertaa. Kirjoittajalle muodostunut yhdeksi Nu Metal-saagan kestosuosikiksi.

Nu Metal, tuo ysärin puolestavälistä 2000-luvun puoleenväliin parhaiten kukkinut New Yorkissa rakennettu genre omaa näppinsä monessa nykyorkesterin soundissa. Genrelle tyypillistä on ollut matala kitarasoundi sekä murjovat riffit samalla, kun laulaja irroittaa kurkustaan kaiken mitä saa ja lyriikat usein sijoittuvat pahan olon ilmentämiseen sekä yleiseen syljeksintään. Näin ollen se on yhdistänyt ihmisiä ja ”jengikulttuuri” ja yhteenkuuluvuus olivat varsinkin kukinta-aikanaan osana vallitsevaa kulttuuria.

Korn on ehdottomasti kovin tekijä ja suurimpia pioneereja Nu Metalin saralla. Murjonta tulee yleensä heidän musiikissaan ilmi joka albumilla, ja etenkin basso on slangisanaa lainaten ”jytäkkä”. Kirjoittaja valitsi arvioon heidän ehkä yhden parhaiten soundaavista levyistä, kun seuraavaksi esittäytyy viides studioalbuminsa Untouchables vuodelta 2002.

Albumi julkaistiin virallisesti 11.kesäkuuta 2002, vaikkakin se vuoti julkisuuteen muutamaa kuukautta aikaisemmin. Virallisen ja vuotaneen version erona ei juurikaan ole eroa musiikissa, ainoastaan kappaleiden nimet ja järjestys levyllä muuttuivat, pl. avausraina Here To Stay. Levy on myynyt maailmalla yli 4 miljoonaa kappaletta ja sijoittui toiseksi BillBoard 200-listalla ensimmäisellä viikollaan julkaisun jälkeen. Avausviikolla myynti oli myös rapiat 400 000 kappaletta.

Siinä missä nimikkodebyytti vuodelta -94, Life Is Peachy vuodelta -96 ja Follow The Leader vuodelta -97 ovat uhovinta, vulgaarisinta ja eniten Nu Metaleinta Kornia sisältäen säröriffejä ja räppiosuuksia, tuli vuoden -99 Issues matkalla hieman enemmän syljeksinnästä pelkkään ahdistuneeseen ja kummittelevaan Korniin päin. Viidennellä levyllä meininki on tuotu jo sille tasolle, että sekoilemista on kestetty ja tovi ja soundia myöten ollaan aiheesta vakavissaan.

Untouchablesin viehätys piileekin juuri siinä, että vokalisti Jonathan Davis kuulostaa tällä levyllä kummittelevimmalta kuin aikaisemmin. Laulaminen on riimittelyn ja uhottelun sijaan enemmän jo yhden miehen kummitusnäytös, jota usein kitaroiden matalavireiset murjonnat sekä pianon pelottavat pimputtelut vain tukevat. Saako kukaan selvää Here To Stayn alun komppien korkeuksista? Avauskappale on yksi levyn parhaita murjontoja. Sen kertosäkeen pahaenteinen toteaminen siitä, että paska on jatkunut riittävän pitkään, joten siihen on vain turtunut, aloittaa levyn kansikuvan kovia kokeneita lapsia myöten alkavan sanomakierron.

Hyvä jatkumo pysyy Make Believen ja Blamen myötä riffimurjontojen sekä itsesyyllisyyden ja katkeruuden tiellä. Make Believe julistaa kiitosta muille siitä, kuinka huonoa seuraa ja vaikutusta ovat itselle olleet ja Blamen kohdalla Jonathan Davis osoittaa sormella yhtä ihmistä, jonka käytös on alkanut itseä risomaan. Hollow Life on ensimmäinen osoitus kummitelevasta pianosta ja kolkosta tunnelmasta, ja Bottled Up Insiden ja One More Timen välillä kuullaan tasaisesti murjovia riffejä ja kertosäkeitä. Hating osoittaa myös omaa vihan purkamista muita kohtaan, ja One More Time toteaa, että saman paskankierteen joutuu aloittamaan aina uudelleen, jälleen kerran. Albumin loppupuolella korvaan pistää erityisesti hymähtävä Wake Up Hate, jossa Korn hakee selvästi vaikutteita ensimmäisistä levyistään. Tamburiini on todella hauska elementti!

Kokonaisuudessaan tähän asti kokenein ja kypsin Korn-lätty. Sopii hyvin ensimmäiseksi Korn-lätyksi uudelle kuuntelijalle hiotun soundin ja vakavien lyriikoiden puolesta.