Laulaja-lauluntekijä, näyttelijä, tuottaja, performoija. Lady Gaga on moniosaaja, joka on jättänyt ehdottomasti jälkensä 2010-luvulle tullessa lukuisilla ensimmäisen albuminsa hiteillä, kuten Poker Face, Alejandro, Just Dance ja Monster. Toisen kokopitkän artisti ilmoitti vuoden 2010 MTV Music Video Awards-gaalassa olevan nimeltään Born This Way, ja uudenvuoden aattona ilmoitti albumin ilmestyvän 23.toukokuuta 2011. Levyn nimikkokappale ilmestyi sinkkuna 11.helmikuuta 2011, jota Lady Gaga oli jo hieman paljastanut äsken mainitussa gaalassa.

Gagan uraa ja menestystä ei tässä enempää lähetä purkamaan, mutta mainittakoon jo ennen toista levyään, että vuoden 2009 lopussa alkanut ja 6.toukokuuta 2011 päättynyt kiertue nimeltään The Monster Ball Tour keräsi tuottoja kaiken kaikkiaan 227,4 miljoonaa dollaria. Se tekee siitä yhden maailman tuottoisimmista kiertueista. Born This Way myi ensimmäisen viikkonsa aikana julkaisusta jopa yli 1,1 miljoonaa kopiota. Luvut ovat suurimmat sitten vuonna 2005 ilmestyneen 50 Centin The Massacre-albumin. Joulukuun alkuun 2011 mennessä myynnit olivat yltäneet yli 2,1 miljoonaan myytyyn kappaleeseen, joka tekee siitä Yhdysvaltojen kolmanneksi myydyimmän albumin sinä vuonna. Levy debytoi ensimmäisellä sijalla myös Yhdysvaltojen albumilistalla. Lady Gaga oli myös 17.artisti, jonka levy debytoi ensimmäisellä sijalla ja viides naisartisti, joka on pystynyt rikkomaan miljoonan myydyn kappaleen rajan jo ensimmäisellä viikolla.

Artisti itse kehuu albumia parhaaksi työkseen, jonka tekoprosessi alkoi jo vuonna 2010. Levyn tekoprosessissa on ollut mukana mm. DJ White Shadow nimikkokappaleessa sekä Americanossa, jossa mukana olivat myös Fernando Garibay sekä RedOne. RedOne oli mukana myös ScheiBessa ja Judaksessa ja Garibay kappaleissa You And I sekä The Edge Of Glory. Albumin suurimmiksi hiteiksi muodostui upea nimikkokappale, sekä The Edge Of Glory, Judas ja Americano.

Tällä kakkoslevyllä Lady Gaga viittaa levyn monella kappaleella erilaisiin tapoihin kokea ihastumista tai rakastumista eri kuttuurista tulevia kohtaan. Judas sekoittaa hieman Raamattullisia termejä, kun kyseessä on henkilö, jota haluaa palvella ja olla dominoituna, vaikka kyseessä olisi arvaamaton luonne. Sitten on latinovivahteinen Americano, jossa artisti vaihtaa jopa kieltä asiaan kuuluvasti. Kappale eläytyy hienosti latinalaisen amerikan vietäväksi. Heavy Metal Lover puolestaan kertoo viehätyksestä raskaan musiikin ja äijämäisen viskinjuonnin sekä nahkaan pukeutumisen kulttuurista tulevaan henkilöön. Levyn lopetusbiisi The Edge Of Glory on atmosfääriltään ymmärrettävästi artistin parhaita kappaleita, ja siinä ollaankin yleisen satumaisen rakastumisen tilanteen äärellä. Carpe Diem, otatko minut nyt kun tilanne roikkuu ympärillämme? Albumin yleinen sanoma on myös tilanteista nauttiminen ja itsensä rakastaminen kuten hyvin polkaisevassa avausraidassa Marry The Night ja tietenkin upeassa nimikkokappaleessa, jossa ollaan avoimia ja hyväksytään erilaisuus ja lisätään itsevarmuutta ja rohkeutta olla oma itsensä.

Albumi on kokonaisuudessaan tuttavallisia Lady Gagan musiikissa olevia kaikuvia virveleitä ja rytmin määritteleviä lyöntejä. Runsautta löytyy levyltä musiikillisesti, enkä sanoisi, että hittien taakse jäävät kappaleet olisivat juurikaan huonosti muistettavia nekään. Albumi on melko runsasmittainen, ja keskivälin kappaleita olisi voinut jättää johonkin lisäjulkaisulle, mutta muuten tämä on yksi Lady Gagan parhaita teoksia. Samaistun hänen omiin sanoihinsa.

Britney on kiistatta yksi 2000-luvun ikonisimpia ja suurimpia pop-ilmiöitä ja ’’diivoja’’. Hän tuonut esille luonteensa lisäksi omintakeisin voihkivan laulutyylin, joka on korostunut usella uransa huippukohdissa olevilla albumeilla. Kimara käsittelee tässä pop-arvostelussa Britneyn viidennettä kokopitkää Blackout, jonka ilmestymisaikana Britney ajoi päänsä kaljuksi. Siitä muistuttaa kansikuvassa se, että Britneyllä on peruukki päässä. Albumi voitti vuonna 2008 tunnetuilla NRJ Music Awards-palkintogaalassa Paras Kansainvälinen Albumi-palkinnon, sekä MTV Europe Music Awards-gaalassa Vuoden Albumi-palkinnon.

Albumi ilmestyi 30.lokakuuta 2007 ja ensimmäisellä viikollaan se myi jopa 290 000 kappaletta ja se on nimetty viidenneksi parhaaksi pop-albumiksi 2000-luvulla brittiläisen sanomalehti The Timesin mukaan. Levyn myynti yltää nykyään yli 2.5 miljoonaan. Gimme More on Britneyn toisiksi menestyinein single heti …Baby One More Time jälkeen. Singleinä julkaistiin myös Piece of Me ja Break The Ice.

Musiikkihan on täysveristä 2000-luvun klubimusiikkia, joissa huokuu monelaiset elektroniset äänitehosteet, joita sovelletaan sekä bassoissa, melodioissa ja rummuissa. Sekaan on heitetty myös klassisia taputusääniä, unohtamatta jo aiemmin sanottua Britneyn tavaramerkkiä, eli ’’voihkinta’’-laulutyyliä. Albumia pidemmälle kuunnellessa todella huomaa, kuinka monelaisia eri ääniä sieltä löytyy. Kappaleessa Freakshow tahtia iskee napauttavampi rytmi kuin vaikkapa Piece of Me sama asia on ikään kuin kerrostetumpi ääni. Kun Hot as Ice alkaa soimaan, tulee varmaan jo viidennettä kertaa fiilis, että ’’taasko uusi elektroääni?’’

Monen hitin takaa löytyy tuottaja Danja, kuten esimerkiksi kappaleiden Gimme More, Break The Ice, Get Naked(I Got A Plan) ja Perfect Lover. Levy on paljon rohkeampi kuin esimerkiksi pehmeän poppisempi debyyttilevy. Vaikkakin monet Britneyn kappaleet monilta eri albumeilta soivat tehokkaasti klubeilla ympäri maailmaa, voisin väittää tämän albumin olevan tähän asti Britneyn tuotannosta eniten sitä, mitä klubimusiikki ajatellaan olevan. Levyn loppupuolisko oli itselle vähemmän tunnettu, ja esimerkiksi Toy Soldier, Ooh Ooh Baby ja Why Should I Be Sad ei jäänyt itselle mieleen erityisen hyvin, joten täysin kokonaan tämä ei ihan loppuun asti pysy svengaavana pakettina.

Näin myöhemmän ajan milleniaalina kun teini-ikä sijoittui 2000-luvun loppupuolelle, radiossa alkoi soimaan runsaasti niitä artisteja, jotka ovat suunnannäyttäjiä tämän päivän pop-musiikille ja sen tyylille. Kun puhutaan 2000-luvun pop-musiikin suurimmista vaikuttajista, voisin melkein sanoa tämän pop-diivan (tai tarkemmin sanottuna R&B-laulajan) olevan yksi niistä suurimmista, ellei jopa se kaikkein suurin. Onhan Rihanna yksi maailman rikkaimmista muusikoista, ollen samalla myös yksi suurimmista muotimoguleista maan päällä tänä päivänä.

Otetaan seuraavaksi arvosteluun Rihannan kolmas studioalbumi Good Girl Gone Bad, joka julkaistiin 31.toukokuuta 2007. Albumin julkaisijana toimi Def Jam Recordings sekä SRP Records. Kyseinen pitkäsoittohan vei Rihannan sinne kuuluisiin tähtiin, ollessaan edelleen hänen menestynein albuminsa. Albumi on myynyt maailmanlaajuisesti yli 10 miljoonaa kappaletta ja on noussut top 10-listalle 25 maassa. Pientä alustusta jo tulevalle nousukiidolle kesäkuussa 2007 kertoi se, että levy myi ensimmäisellä viikolla yli 168 000 kappaletta ja ylsi BillBoard-listan kakkossijalle.

Radioissa ja diskoissa ympäri maailman soineet hitit Umbrella, Don’t Stop The Music, Shut Up And Drive ja Disturbia ovat esimerkkejä sen ajan pop-klassikoista, joita tänäkin päivänä tehokkaasti samaisissa paikoissa kulutetaan. Albumia on tuotettu usean tuottajan kanssa, kuten tunnetun rap-artisti Timbalandin ja levyllä käy fiittamaassa myös rap-artisti Jay-Z (Umbrella) ja R&B-laulaja Ne-Yo (Hate That I Love You). Usean tahon kanssa tehdyssä musiikissa on paljon erilaisia elementtejä, kuten nopeaa lyrikointia rap-musiikista ja melodian luontia on käytetty monista eri soittimista, kuten kappaleessa Rehab rytmisoittimena toimii tamburiini ja Lemme Get That-kappaleen taustalla torvet soi tehokkaasti. Umbrella omaa tarttuvan rumpukompin ja Shut Up And Drive hyödyntää sähkökitaraa menevyyden lisäämiseen. Myös railakkaat Michael Jackson-tyyliset huudahtelut ja kuorolaulanta sopivat hienosti dancepop-teemaan kappaleessa Don’t Stop The Music.

Good Girl Gone Bad on sarjassaan melkoinen harvinaisuus, sillä harva alle 20-vuotias pop-artisti on pystynyt tekemään levyä, jossa on useampikin kuin pari hyvää biisiä. Tältä levyltä voisin niitä mainita jo edellämainittujen lisäksi vielä nimikkokappaleen ja kappaleet Breakin’ Dishes sekä Take A Bow. Tästä kyllä kunnia Rihannalle ja kanssatekijöille. Levyltä löytyy vaisumpiakin kappaleita, kuten Hate That I Love You, Say It, Sell Me Candy ja Question Existing. Hyvät kappaleet on kuitenkin ripoteltu hyvin koko matkan varrelle, joten se tekee levyn kuuntelusta mieluisampaa.

Tätä seuraavaa arvostelukohdetta pohtiessani taisin jo alitajuntaisesti pohjustaa päätöstä siitä, että kyseessä olisi pop-albumi sillä, että kuuntelin jo valmiiksi pop-musiikkia omasta nuoruudestani tehdessäni ruokaa. Valintaa tehdessäni myös mietin jostain syystä niitä artisteja, mitkä lapsuudessa on erityisesti jättäneet kysymysmerkkejä päähän. Yksi niistä on kyllä ehdottomasti Britney Spears ja nytpä arvostelussa onkin hänen debyyttiläpimurtolättynsä …Baby One More Time.

Britney Spearsin skandaalit tiedetään, mutta en ala niitä tässä sen enempää ruotimaan. Sinne mahtuu avioeroja, pään kaljuksi ajamista ja vaikka mitä hänen hyvinvointinsa tapetille nostamista. Polemiikkia tästä naisesta ollaan kansaan saatu, mutta itse haluan kuitenkin pureutua tähän itse asiaan enemmän, eli millaista musiikkia hän on saanut aikaan ennen kaikkea hurlumheitä. Kun asiat eivät olleet vielä karanneet pahasti kädestä. Millainen albumin kansikuvassakin olevan viattoman näköinen Britney meillä oli tarjolla alkuaikoinaan.

Debyyttialbumia on pidetty tienä tähtiin, ja se alkaa kyllä todella vahvoilla nostalgiapärinöillä, kun nimikkokappale ja (You Drive Me) Crazy laittaa tietokoneella istuvan arvostelijankin hieman keinumaan. Ehdottomia klassikoita alkupalana. Näiden kahden jälkeen tulevat kappaleet eivät ole niin soitettuja, mutta Soda Pop tarjoaa ysärin loppuaikojen tuttua rytmittelyä, ikäänkuin Backstreet Boys olisi vaihdettu naislaulajiin. Born To Make You Happy ihastutti pianomelodioillaan, vaikken saanut siitä irti mitään erityisen spesiaalia muuta. Slovarin From The Bottom of My Broken Heartin jälkeen mielestäni paras kappale alun jälkeen on I Will Be There, josta mieleeni juolahti jokin Alanis Morissetten tai Jennifer Lopezin pikkuserkku.

Puolimatkassa levyä vastaan tulee duetointia Don Philipin kanssa kappaleessa I Will Still Love You. Kuorolaulanta taustalla korostaa kappaleen sanomaa. Deep In My Heart on hauskan rytmikäs menopala, hieman yllättävä tässä tähän asti imelässä ja tunteikkaassa albumissa. Thinkin’ About You ja E-Mail My Heart eivät erotu osakseen juurikaan siitä, mutta The Beat Goes On kuulostaa hauskalta, jossa elektroäänet ja lyömäsoittimet tuovat värikkyyttä mystiseen atmosfääriin. B-puolella olevat kappaleet I’ll Never Stop Loving You ja Autumn Goodbye palaavat takaisin tuttuun tyyliin. Deluxe-versiossa saamme kuulla B-puolen lisäksi vielä kaksi menevää lisäversiota nimikkokappaleesta.

Tätä 12. tammikuuta vuonna 1999 ilmestynyttä pop-albumia on ehditty myydä jo yli 25 miljoonaa kappaletta. Sen tuottajia ja sanoittajia olivat pääosin Max Martin, Jörgen Elofsson ja Eric Foster White. Britney sai albumilla kaksi Grammy-ehdokkuutta (Best New Female Artist), (Best Female Vocal Pop Performance), ja teki ennätyksiä olemalla nuorin koskaan BillBoard Top 100-listan kärjessä ja olemalla nuorin koskaan, joka on listaykkönen Billboardin sekä albumi- että singlelistalla. Ysärin lopun pop-ikonihan tässä on siis ehdottomasti kyseessä, ja aikansa nuorisomusiikin tukipilari. Albumi toi Spearsille myöskin kiertueen One More Time Tour, joten mistään sameasta pikkujulkaisusta ei ole kyse.

Ikimuistoisena albumina pidän tätä itsekin, ja kaksi ensimmäistä kappaletta kuuluu omiin pop-suosikkeihin. Sen jälkeen melodinen, hidas ja tunteikas tunnelma kimaltaa ysärinhohtoaan. Mielenkiinto tällä levyllä tosin on hyppivää, sillä menopaloja alun jälkeen tulee vähä siellä täällä ja tunteikas ja hidas tunnelma voi jatkua parikin biisiä taas putkeen. I Will Be There, Deep In My Heart ja The Beat Goes On saavat kuitenkin maininnat svengaavuudesta, ja hidastaa liikaa menopalojen putoamista alun jättihittien jälkeen. Tuotanto on onnistunut hyvin ja pieniä elementtejä levyltä kyllä löytyy. Levy sopii ysärifiilistelijälle mainiosti, sillä tekoaika erottuu biisien pohjissa mainiosti, mutta yleisesti menevän pop-albumin etsijälle tosin voisin suositella vain puolia kappaleista.