Rihanna – Good Girl Gone Bad (2007)

Näin myöhemmän ajan milleniaalina kun teini-ikä sijoittui 2000-luvun loppupuolelle, radiossa alkoi soimaan runsaasti niitä artisteja, jotka ovat suunnannäyttäjiä tämän päivän pop-musiikille ja sen tyylille. Kun puhutaan 2000-luvun pop-musiikin suurimmista vaikuttajista, voisin melkein sanoa tämän pop-diivan (tai tarkemmin sanottuna R&B-laulajan) olevan yksi niistä suurimmista, ellei jopa se kaikkein suurin. Onhan Rihanna yksi maailman rikkaimmista muusikoista, ollen samalla myös yksi suurimmista muotimoguleista maan päällä tänä päivänä.

Otetaan seuraavaksi arvosteluun Rihannan kolmas studioalbumi Good Girl Gone Bad, joka julkaistiin 31.toukokuuta 2007. Albumin julkaisijana toimi Def Jam Recordings sekä SRP Records. Kyseinen pitkäsoittohan vei Rihannan sinne kuuluisiin tähtiin, ollessaan edelleen hänen menestynein albuminsa. Albumi on myynyt maailmanlaajuisesti yli 10 miljoonaa kappaletta ja on noussut top 10-listalle 25 maassa. Pientä alustusta jo tulevalle nousukiidolle kesäkuussa 2007 kertoi se, että levy myi ensimmäisellä viikolla yli 168 000 kappaletta ja ylsi BillBoard-listan kakkossijalle.

Radioissa ja diskoissa ympäri maailman soineet hitit Umbrella, Don’t Stop The Music, Shut Up And Drive ja Disturbia ovat esimerkkejä sen ajan pop-klassikoista, joita tänäkin päivänä tehokkaasti samaisissa paikoissa kulutetaan. Albumia on tuotettu usean tuottajan kanssa, kuten tunnetun rap-artisti Timbalandin ja levyllä käy fiittamaassa myös rap-artisti Jay-Z (Umbrella) ja R&B-laulaja Ne-Yo (Hate That I Love You). Usean tahon kanssa tehdyssä musiikissa on paljon erilaisia elementtejä, kuten nopeaa lyrikointia rap-musiikista ja melodian luontia on käytetty monista eri soittimista, kuten kappaleessa Rehab rytmisoittimena toimii tamburiini ja Lemme Get That-kappaleen taustalla torvet soi tehokkaasti. Umbrella omaa tarttuvan rumpukompin ja Shut Up And Drive hyödyntää sähkökitaraa menevyyden lisäämiseen. Myös railakkaat Michael Jackson-tyyliset huudahtelut ja kuorolaulanta sopivat hienosti dancepop-teemaan kappaleessa Don’t Stop The Music.

Good Girl Gone Bad on sarjassaan melkoinen harvinaisuus, sillä harva alle 20-vuotias pop-artisti on pystynyt tekemään levyä, jossa on useampikin kuin pari hyvää biisiä. Tältä levyltä voisin niitä mainita jo edellämainittujen lisäksi vielä nimikkokappaleen ja kappaleet Breakin’ Dishes sekä Take A Bow. Tästä kyllä kunnia Rihannalle ja kanssatekijöille. Levyltä löytyy vaisumpiakin kappaleita, kuten Hate That I Love You, Say It, Sell Me Candy ja Question Existing. Hyvät kappaleet on kuitenkin ripoteltu hyvin koko matkan varrelle, joten se tekee levyn kuuntelusta mieluisampaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *