Uncategorized

Billie Eilish – When We Fall Asleep, Where Do We Go? (2019)

Jätä kommentti

Jos lähdetään puhumaan 2000-luvun alussa syntyisistä poptähdistä, eli toisin sanoen 2020-luvulla läpimurtoaan suorittavista artisteista, on ensimmäisten joukossa mainittava ehdottomasti Billie Eilish. Tämä 2001 vuonna syntynyt yhdysvaltalainen laulaja-lauluntekijä on aloittanut pohjustamaan uraansa jo vuonna 2015, jolloin hän oli vasta 14-vuotias. Eilishin matka syksystä 2015 aina vuoteen 2018 sisälsi EP:n julkaisua, miljoonahiteiksi nousseita singlejä sekä 13 Reasons Why-sarjan soundtrackeja. Emme lähde kuitenkaan ruotimaan nuoren tulokastähden uraa enempää, vaan hypätään suoraan vuoteen 2019, jolloin uunista ulos tuli hänen debyyttilevynsä When We Fall Asleep, Where Do We Go?

Debyyttilevyn ajankohdaksi artisti itse ilmoitti tammikuussa 2019, että julkaisupäivä on 29.maaliskuuta. Samaan hän julkaisu albumin kansikuvan ja uuden singlen Bury a friend. Heti julkaisun jälkeen albumi nousi BillBoard 200-listan kärkeen, ja kaiken kaikkiaan se nousi kärkeen 24 eri albumilistauksessa. Albumi oli vuoden 2019 myydyin albumi jenkeissä, sekä lisäksi Australiassa, Uudessa-Seelannissa, Ruotsissa, Itävallassa ja Latviassa. Albumi tietysti sai myös vuoden 2019 Grammy-palkinnot mm. Parhaana albumina, levytyksenä ja parhaana lauluna ja vuoden parhaana uutena artistina. Eilish on näin ollen nuorin henkilö ja samalla ensimmäinen nainen, joka on pystynyt voittamaan kaikki neljä edellä mainittua Grammyä. Jopa täällä suomessa se sai Emma-gaalassa 2020 palkinnon edellisen vuoden myydyimpänä levynä 54,7 miljoonalla striimauksella.

Tosiaan tulokasartisti, eikä millään pienellä marginaalilla vuonna 2020, kun uusi vuosikymmen pärähti käyntiin. Albumin kaikki kappaleet Eilish ja isoveli Finneas O’Connell ovat sanoittaneet, ja O’Connell toiminut myös tuottajana. Kaksikon luomaa musiikkia kuvaillaan pop/elektropop-musiikiksi ja trap-musiikiksi. Albumikimara on samaa mieltä, mutta äänimaailma herättää myös mieleen sanan ’’kummituspop’’. Se korostuu heti ensimmäisellä varsinaisella kappaleella Bad guy, josta nousikin albumin ykköshitti ollen hyökkyaallon lailla koko maailman yli pyyhkäissyt valtavirtahitti ja tällä hetkellä noin 2,7 miljardia striimausta Spotifyssä. ’’Pahan äijän’’ kertosäkeen ujeltava ja tarttuva melodia kyllä tulee varmasti kestämään hyvin ajan hammasta ja on tarttuvaa settiä.

Seuraavissa kappaleissa erityisesti Xanny, You should see me in a crown ja WIsh you were gay onnistuvat myös tartuttamaan trap-musiikin matalaa basson murinaa ja rentoutunutta Eilishin laulantaa soljuvasti, mikä oikeastaan pidemmälle kuunnellessa on vahvasti tämän levyn teema. When the party’s over on Eilishiä rentoutuneimmillaan, ja aavemainen, ’’underground’’-henkinen trap/elektrosekoittelu jatkuu My strange addictionissa ja Bury a friendissä. Loppualbumi mennään Eilishin ohjauksessa, varsinkin I love you ihastuttaa laulannan puolesta aina uudestaan.

Musiikillisesti tämä on ollut tuore henkäys rentoa ja rennon aavemaista sekä underground-henkistä eletropoppia ja trappia, mikä siis on hiphopin alalajeja yhdistettynä matalaan bassoon. Huonompia biisejä mukaan ei mahdu, vaan enemmän keskinkertaisia oli esimerkiksi All the good girls go to hell, 8 ja Listen before i go. When We Fall Asleep, Where Do We Go? nimensä mukaisesti on hieman unisen oloinen ja sillä tapaa hyvin kiintoisaa pop-musiikkia. Siellä täällä pianot pimputtelevat musiikkissa basson ja rytmin mukana, joten tämä on kuin laittaisi pitkän työpäivän jälkeen pieruverkkarit jalkaan ja haluaisi tunnelmoida pop-musiikin vietäväksi.

Dancepop

Lady Gaga – Born This Way (2011)

Jätä kommentti

Laulaja-lauluntekijä, näyttelijä, tuottaja, performoija. Lady Gaga on moniosaaja, joka on jättänyt ehdottomasti jälkensä 2010-luvulle tullessa lukuisilla ensimmäisen albuminsa hiteillä, kuten Poker Face, Alejandro, Just Dance ja Monster. Toisen kokopitkän artisti ilmoitti vuoden 2010 MTV Music Video Awards-gaalassa olevan nimeltään Born This Way, ja uudenvuoden aattona ilmoitti albumin ilmestyvän 23.toukokuuta 2011. Levyn nimikkokappale ilmestyi sinkkuna 11.helmikuuta 2011, jota Lady Gaga oli jo hieman paljastanut äsken mainitussa gaalassa.

Gagan uraa ja menestystä ei tässä enempää lähetä purkamaan, mutta mainittakoon jo ennen toista levyään, että vuoden 2009 lopussa alkanut ja 6.toukokuuta 2011 päättynyt kiertue nimeltään The Monster Ball Tour keräsi tuottoja kaiken kaikkiaan 227,4 miljoonaa dollaria. Se tekee siitä yhden maailman tuottoisimmista kiertueista. Born This Way myi ensimmäisen viikkonsa aikana julkaisusta jopa yli 1,1 miljoonaa kopiota. Luvut ovat suurimmat sitten vuonna 2005 ilmestyneen 50 Centin The Massacre-albumin. Joulukuun alkuun 2011 mennessä myynnit olivat yltäneet yli 2,1 miljoonaan myytyyn kappaleeseen, joka tekee siitä Yhdysvaltojen kolmanneksi myydyimmän albumin sinä vuonna. Levy debytoi ensimmäisellä sijalla myös Yhdysvaltojen albumilistalla. Lady Gaga oli myös 17.artisti, jonka levy debytoi ensimmäisellä sijalla ja viides naisartisti, joka on pystynyt rikkomaan miljoonan myydyn kappaleen rajan jo ensimmäisellä viikolla.

Artisti itse kehuu albumia parhaaksi työkseen, jonka tekoprosessi alkoi jo vuonna 2010. Levyn tekoprosessissa on ollut mukana mm. DJ White Shadow nimikkokappaleessa sekä Americanossa, jossa mukana olivat myös Fernando Garibay sekä RedOne. RedOne oli mukana myös ScheiBessa ja Judaksessa ja Garibay kappaleissa You And I sekä The Edge Of Glory. Albumin suurimmiksi hiteiksi muodostui upea nimikkokappale, sekä The Edge Of Glory, Judas ja Americano.

Tällä kakkoslevyllä Lady Gaga viittaa levyn monella kappaleella erilaisiin tapoihin kokea ihastumista tai rakastumista eri kuttuurista tulevia kohtaan. Judas sekoittaa hieman Raamattullisia termejä, kun kyseessä on henkilö, jota haluaa palvella ja olla dominoituna, vaikka kyseessä olisi arvaamaton luonne. Sitten on latinovivahteinen Americano, jossa artisti vaihtaa jopa kieltä asiaan kuuluvasti. Kappale eläytyy hienosti latinalaisen amerikan vietäväksi. Heavy Metal Lover puolestaan kertoo viehätyksestä raskaan musiikin ja äijämäisen viskinjuonnin sekä nahkaan pukeutumisen kulttuurista tulevaan henkilöön. Levyn lopetusbiisi The Edge Of Glory on atmosfääriltään ymmärrettävästi artistin parhaita kappaleita, ja siinä ollaankin yleisen satumaisen rakastumisen tilanteen äärellä. Carpe Diem, otatko minut nyt kun tilanne roikkuu ympärillämme? Albumin yleinen sanoma on myös tilanteista nauttiminen ja itsensä rakastaminen kuten hyvin polkaisevassa avausraidassa Marry The Night ja tietenkin upeassa nimikkokappaleessa, jossa ollaan avoimia ja hyväksytään erilaisuus ja lisätään itsevarmuutta ja rohkeutta olla oma itsensä.

Albumi on kokonaisuudessaan tuttavallisia Lady Gagan musiikissa olevia kaikuvia virveleitä ja rytmin määritteleviä lyöntejä. Runsautta löytyy levyltä musiikillisesti, enkä sanoisi, että hittien taakse jäävät kappaleet olisivat juurikaan huonosti muistettavia nekään. Albumi on melko runsasmittainen, ja keskivälin kappaleita olisi voinut jättää johonkin lisäjulkaisulle, mutta muuten tämä on yksi Lady Gagan parhaita teoksia. Samaistun hänen omiin sanoihinsa.

Suomirock

PMMP

Jätä kommentti

Albumikimaran yksi osa sisällöntuotannosta keskittyy yksittäisten studioalbumijulkaisuiden sijaan kokonaisiin studiotuotantoihin. Tässä osiossa pureudutaankin enemmän yhtyeiden tarinaan vuosien ja julkaisuiden kautta, samalla tuttua albumin sisältöä arvioiden. Ensimmäinen orkesteri, jonka skaala käydään läpi tässä osiossa, on suomalainen pop rock-yhtye PMMP. Yhtyeen muodostivat koko uransa ajan laulajat Mira Luoti ja Paula Vesala, sekä kitaristi Mikko Virta, basisti Juho Vehmainen ja rumpali Heikki Kytölä. Yhtyeen säveltäjänä ja tuottajana toimi myös yksinoikeudella Jori Sjöroos koko bändin aktiiviuran ajan.

PMMP on ehdottomasti kirjoittajan yksi kaikkien aikojen suosikkiyhtyeitä, jonka tahdissa on leikitty pihalla lapsena, laulut on tunnistettu radiossa koko lapsuuden ja nuoruuden ja näin aikuisena yhtye on iskenyt vielä lujempaa ja saanut tunnetilan kuin tunnetilan voimakkaana esiin. PMMP on jopa lääkinnyt krapulan! Koko habitus sai kirsikan kakun päälle elokuussa 2024, kun kirjoittaja sai olla todistamassa yhtyeen stadionkiertuetta Helsingin Olympiastadionilla. Keikka oli ikimuistoinen ja energinen, ja varmasti yksi PMMP:n uran upeimpia, vaikka olikin osa comeback-kiertuetta.

PMMP on yksi suomen populäärimusiikin historian menestyneimpiä yhtyeitä, ja on kauhonut lukuisia palkintoja, kuten Vuoden yhtye, Vuoden albumi, Vuoden pop-albumi, Vuoden artisti, Vuoden biisi ja Vuoden live-esiintyjä. Lähdetään ruotimaan yhtyeen tarinaa 2000-luvun alusta.

Studiotuotannoissa arvioasteikko löytyy jokaisen albumiarvion lopussa linkistä.

Kuulkaas Enot! (2003)

Oli vuosi 2002, kun Mira Luoti ja Paula Vesala tapasivat toisensa laulukilpailussa Popstars. Heidät alkuunsa yhdisti musiikin monitoimimies Kari Hynninen, ja Aikakone-yhtyeestä tuttu Maki Kolehmainen olisi tehnyt tytöille kappaleita. Se suunnitelma meni kuitenkin karille, ja tytöt löysivät Makin tilalle tuttavansa Jori Sjöroosin. Yhtyeen nimi tuli lyhenteestä ’’Paulan ja Miran Molemmat Puolet’’. Yhtyeen ja albumin ensisinkku oli Rusketusraidat, josta kesällä 2003 tuli kultaa myynyt megahitti ja joka lopulta päätyi vuoden myydyimmäksi sinkuksi. Syyskuussa ilmestyi Kuulkaas Enot! ja siitä tuli lopulta PMMP:lle Vuoden pop/rock tulokas-Emma. Albumi on myynyt noin 45 000 kappaletta oikeuttaen sen platinarajan rikkoutumiseen.

Kuulkaas Enot! uhkuu nuorten laulajien energiaa, ja on yhtyeen punk-henkisempää osastoa. Kappaleet Niina, Rusketusraidat ja Isin Pikku Tyttö edustavat albumin kapinallisempaa ja menevämpää osastoa, kun taas Kesä -95 ja Joutsenet hitaampaa puolta. Levy on mielenkiintoisesti rakennettu, sillä menohitin perään voi usein tulla hitaampi kappale (Rusketusraidat-Joutsenet) tai iloinen kappale ja perään rajua kapinahenkeä (Onnellinen Päivä-Isin Pikku Tyttö). Levyllä voi myös usein kuulla 2000-luvulla vaihtoehtorockissa käytettyjä diskomaisia äänitehosteita, kuten kappaleissa Onnellinen Päivä, Ikuinen Leikki tai Niina. Nuoruuden uhmaa ja energian osoittamista on hittien lisäksi kappaleessa Odotan, ja Poika on ehdottomasti levyn hienoimpia tunnelmointikappaleita, todella aliarvostettu kappale synkän tarinansa kanssa.

Debyyttilevyksi elementit ovat todella hyviä, ja sanoitukset käsittelevät nuoruuden energiaa sen monissa väreissä. Oikeastaan levy kuvaa hienosti suomalaisnuoren värimaisemaa, kun kesällä juhlitaan ja tuhlataan sukulaisilta saatuja rahoja, otetaan kaveri luokse asumaan ja ylipäätään odotetaan, että jotain lystikästä tapahtuisi. Toinen megahitti Joutsenet saa puolestaan pohtimaan suomen kylmän ajan keskellä tulevaa melankoliaa, joka meille pohjolassa asuville on hyvinkin tuttua. Kun suomirock-yhtye tekee debyyttilevyn, voisin ajatella levyn keskittyvän juuri tällaiseen ajatteluun.

Kuulkaas Enot!

Kovemmat Kädet – Kumiversio (2005)

Debyyttilevyn jälkeinen suosio nosti yhtyeen kartalle ja sai tulokaspalkinnon myötä yhtyeen kiertämään suomea, ja tulipahan vuonna 2003 käytyä R-kioskin mainoksessakin. Vaikka Kuulkaas Enot! kärsi hieman debyyttilevyille ominaisesta raakilemaisuudesta ja melko kapeasta aihemateriaalista sanoituksissa, oli se hieno suomirock-teos kaiken kaikkiaan. Kakkoslevy Kovemmat Kädet julkaistiin 9.maaliskuuta 2005 levy-yhtiö BMG:n kautta ja koska alkuperäinen levy ei sisällä lisähittejä Kumivirsi ja Pikkuveli, arvioidaan tänään Kumiversio, johon sisältyy lisäbiisit.

Kakkoslevyä voidaan usein pitää kehitysaskeleena ensimmäisestä, jossa moni asia voidaan hioa debyyttiä parempaan kuntoon. Kovemmat Kädet ei vain hionut itseään paremmaksi, vaan on kiistatta yksi suomirock-historian upeimpia teoksia. Sen lisäksi että alkuperäinen painos oli Suomen virallisella albumilistalla parhaillaan sijalla viisi ja kumipainos sijalla kaksi, pysyi se tällä listalla yhteensä jopa 57 viikkoa. Levy on myynyt ylivoimaisesti yhtyeen suurimman levymäärän, joka on yli 100 000 kappaletta. Se ylittää tuplaplatinan rajan. Albumi on palkittu vuoden 2005 parhaaksi kotimaiseksi albumiksi, ja vuonna 2019 levy äänestettiin musiikkilehti Soundin kriitikkoäänestyksessä 2000-luvun parhaaksi kotimaiseksi albumiksi.

Kappaleiden rakenteet ja sanoitukset ovat monipuolisia ja käyvät läpi monia eri tunnetiloja, unohtamatta sitä debyyttilevystä jäänyttä nuoruuden energiaa. Ensimmäinen sinkku Päiväkoti on koskettava erobiisi, joka on laitettu kauniin arkisiin kansiin. Toisena sinkkuna tuli Oo siellä jossain mun josta tulee eroahdistus tai kaukosuhde mieleen. Kolmas sinkku Matkalaulu vuorostaan on täysin ajankulun unohtava matkustuslaulu omien rakkaiden seurassa ja neljäs sinkku Pikkuveli on sydämet sulattava laulu pikkusisarelle. Se on cover-biisi Noitalinna huraa!- yhtyeen kappaleesta. Kaikki sinkut niittivät jättimenestystä, joista Matkalaulu nousi vuoden parhaaksi kotimaiseksi kappaleeksi. Kumivirsi puolestaan oli vuoden 2005 virallinen kesäkumihitti.

Levyn äänimaailmassa on vellovuutta ja ahdistavuutta, kuten kappaleissa Auta mua jossa ollaan selvästi juututtu epämukavaan ihmissuhteeseen ja nimikkokappale, joka kertoo nuoren ihmisen katoamisesta ja surmasta. Soundimaailma pystyy olemaan myös jopa debyyttilevyä raskaampi, kun orkesteri laittaa koko rock-olemuksensa likoon kappaleessa Matoja. Kaihoisat syntikat soivat erittelemättä lähes jokaisella kappaleella, mistä päästäänkin siihen mistä tämä levy laulaa.

Albumi on teos mielenterveyden kimuranttiudelle, parisuhdeongelmille ja sille, mitä ihmiset voivat toisilleen saada aikaan.  Levyllä lauletaan ajasta, jossa hienoa parisuhdetta vielä hieman haaveillaan (Oo siellä jossain mun), parisuhteessa vellomista, jossa riidat ja itsetunto-ongelmat kukkivat (Matoja, Auta Mua) sekä ajasta eropäätöksen jälkeen (Päiväkoti, Onni, Olkaa yksin ja juoskaa karkuun), joista Onni on tullut jälleen yhdessä eroprosessissa eteenpäin ja Olkaa yksin ja juoskaa karkuun käsittelee omaa pessimismiä ja vioissa vellomista. Levyn lopussa ihmismieli on hieman saanut kolhuja, kun Maria Magdalena vuodattaa marttyyriyttä ja tarvetta palvella muita itsensä sijasta ja Salla tahtoo siivet on surullinen tarina suruun vaipuneelle ihmismielelle.

Parisuhteen lisäksi ystävyyttäkin käsitellään. Meillä kaikilla on niitä läheisiä tai tuttavia, omassa maailmassaan eläviä jääräpäitä kappaleessa Mummola, mutta myös Matkalaulu keskittyy hienosti myös läheisten kautta saadun yhtenäisen ajanvieton tärkeyteen.

Albumi on vain kokonaisuudessaan upea ja osaa asettua meidän monen elämässä ihmissuhdekolhuja saaneiden ja käsittelevien asemaan, mutta myös itsensä vikojen löytämiselle. Joukossaan niitä harvoja.

Kovemmat Kädet

Leskiäidin Tyttäret (2006)

Jo tässä vaiheessa uraansa PMMP oli nostanut itsensä pysyvästi kartalle suomirockin historiassa, kun takan on kaksi menestynyttä studiolevyä ja useampi palkinto kaapissa. Meno ei kuitenkaan hidastunut, vaan päinvastoin. Yhtye piti väliä ainoastaan puolitoista vuotta, kun kolmoslevy Leskiäidin Tyttäret julkaistiin 15.marraskuuta 2006. Kolmoslevyn odotukset olivat korkealla, ja hyvin mielenkiintoista tässä vaiheessa olikin nähdä, minkälaisen version yhtye saa vielä itsestään esiin.

Leskiäidin Tyttäret aloitti julkaisunsa lähestymistä kolmella sinkulla, joista kolmantena julkaistu Joku Raja oli yhtyeeltä kantaaottavampaa materiaalia. Kappale julkaistiin kansainvälisenä naistenpäivänä 8.maaliskuuta 2006, ja se on nimetty oikeusjärjestö Amnesty Internationalin ’’Joku Raja!’’-kampanjan mukaan. Kappale on voimakas kannanotto perheväkivaltaan, joka erityisesti naisiin kohdistuu. Kahtena edeltävänä sinkkuna julkaistiin Henkilökohtaisesti ja Tässä elämä on. Albumi on myynyt platinarajan rikkovan yli 30 000 kappaletta, ja se on palkittu vuoden 2006 Emma-gaalassa Vuoden parhaana pop-albumina ja Vuoden albumina.

Albumin musiikillinen hienous on siinä, että se osaa kertoa samoja aiheita kuin edeltävillä albumeilla, mutta eri näkökulmasta. Samoin tämän levyn äänimaailma on pirteämpi ja kitaravoimaisempi kuin edellinen. Avauskappale Joku raja on ainakin kirjoittajan mielestä hienoin avausraita tähän mennessä ja on myös yksi orkesterin vakavimpia ja koskettavimpia kappaleita, vieden monen perheväkivallasta kärsivän arkipäivän keskelle. Kakkoskappale Kiitos vie meidät hieman samaan tunnelmaan kuin edeltäjälevyn Onni, jossa jälkipuidaan edellistä parisuhdetta, tällä erää yhteisestä menneestä kiitollisena. Kesäkaverit on upea livehitti näin stadionilla todistaneena ja valon kappale, jossa sama aihe kuin kappaleessa Kesä -95 on nähty nyt euphoorisemmassa muodossa, surumielisen sijaan. Henkilökohtaisesti käsittelee narsistista ja Taiteilia erikoista artistipersoonaa, jotka molemmat ovat osa tämän levyn sanomaa monenlaisista haastavista luonteista, joita varmasti itse kukin joutuu joskus kohtaamaan. Varsinkin Taiteilia keskittyy hienosti takaisinkuittailemiseen.

Päät soittaa on kuin peilikuva Matkalaululle, jossa matkan sijasta tärkeys keskittyy päämäärään ja siihen kuuluisaan eturiviin pääsemiseen. Kappaleen nimi myös eeppinen. Vieläkö näitä samankaltaisuuksia on? Onko sittenkään hyvä näin harkitsee, että millaista olisi, jos parisuhde loppuisi, siinä missä Päiväkodissa se päätös on jo saatu tehtyä. Tässä elämä on kuvaa monen kolmenkympin kriisiä, sillä mitään oikeastaan ei ole saatu aikaan, ja märehdintää vahvistaa muiden menestys. Erinomaista suomalaista maailmankuvaa 20-30-vuotiaille suunnatuista paineista. Albumin lopussa on ehkä yhtyeen raskain ja ahdistunein teos Kohkausrock, joka jälleen on aivan mieletön livekappale ja viimeisenä nimikkokappaleessa palataan melankolisin tunnelmin oman rappioituneen mielenterveyden syövereihin, tällä erää onkin jo käyty mielisairaalassa kertaalleen ja paluukin on jo tulossa.

Nopeita tempoja ja melankolisia ääniä joko syntikoilla, ukulelellä tai vaikkapa viululla sekä mielenkiintoisia uusia näkökulmia ihmissuhteisiin, haastaviin ihmisiin ja mielenterveysongelmiin. Sitten myös nuoruuden menoa ja euphoriaa. Kyllä te jo tiedätte tässä vaiheessa, PMMP osaa tehdä musiikkia näistä asioista ja Jori Sjöroos tietysti tuottajana varmistanut kaiken tiellä menestykseen. Leskiäidin Tyttäret on upea kolmoslevy, joka nosti hyvän annoksen lisää livehittejä kavalkadiin ja kunnosti myös Paula Vesalaa sanoittajana eteenpäin.

Leskiäidin Tyttäret

Veden Varaan (2009)

Lukuisia palkintoja, lukuisia hittejä ja lukuisia tunnetusta lavakarismasta muodostettua keikkoja klubeilla ja festareilla. Kolmen tehokkaan studioalbumin ja ahkeran neljän vuoden jälkeen yhtye päätti ottaa huilia ja jäi tauolle elokuussa 2007, kun molemmat laulajat Vesala ja Luoti odottivat esikoisiaan. Luoti sai ensimmäisen lapsena marraskuussa 2007 ja Vesala huhtikuussa 2008. Ennen neljättä pitkäsoittoaan yhtyeeltä ilmestyi marraskuussa 2007 lastenlauluista koostuva albumi Puuhevonen, sekä Pasi Kostiaisen sekä laulajien ja Hanna Ylösen toimittama ’’PMMP’’-kirja ja ’’Kuulkaas Live!’’-DVD tuli lokakuussa 2008.

Välivuosien 2007 ja 2008 jälkeen neljäs pitkäsoitto ilmestyi 25.maaliskuuta 2009 ja se kantaa nimeä Veden Varaan. Albumin menestystä ei käy kiistellä, sillä se on PMMP:n ensimmäinen Teosto-palkinnon voittanut albumi. Vuoden 2010 Emma-gaalassa albumista napsahti myös Vuoden albumi, Vuoden rock-albumi ja Vuoden yhtye-Emmat. Megahitti Lautturi oli radioiden soitetuin kappale ja komeili myös single- ja latauslistoilla sijalla neljä.

Albumin sisältö jatkaa yhtyeen aiheiden linjaa, mutta on myös yhtyeen syvällisin. Äänimaailmaa on täytetty paljon kolkolla pianosoundilla, sekä kappalemateriaalissa on selvästi otettu myös harppaus eteenpäin. Albumin avausraita Kuvia avaa upealla kaikuvalla taustahuudollaan ja menevällä rytmillään tämän ajelehtivan albumin, kun taas upeita kolkkoja pianoja ja irti päästämisen sanomaa pääsemme kuulemaan seuraavaksi San Fransiscossa.

Kakkossinkku Lautturi on ainakin kirjoittajalle niin lähellä sydäntä, että melkein kiinni siinä. Surun kappale lähiomaisen menettämisestä on joskus tullut itsekin koettua, ja tässä kappaleessa se toteutetaan varsin kauniisti, kun sielu vielä elää kyseisen ihmisen kanssa eikä siitä pystyisi päästää irti. Neljäntenä kappaleena ykkössinkku Viimeinen Valitusvirsi elää samaa aihetta kuin Olkaa yksin ja juoskaa karkuun tai Tässä elämä on, mutta tällä erää rokataan ja märehditään oikein vuodattamalla. Oma lapsuus oli kamala, pään sisäiset epäkohdat tuli muiden ansiosta ja kaiken voi selittää sillä.

Taajamassa palataan menneisyyden maisemaan ja koetaan ajan tuomia muutoksia, ja sitten päästäänkin jälleen tuttuihin kuvioihin kappaleessa Pariterapiaa, jossa käydään läpi kolmas näkökulma samaan asiaan kuin edellisten levyjen Päiväkoti ja Onko sittenkään hyvä näin – kappaleissa. Ero ei suinkaan ole tapahtunut mutta suhteen syvyyksissä eletään ja erilaisia toisen ihmisen epäkohtia listataan, laulanta on kuin suoraan parisuhdeterapian istunnolta. Ja jälleen upea pianomelodia!

Ehkä soitannallisesti haastavimpia ja raikkaimpia yhtyeen kappaleita on Merimiehen vaimo, ja se osoittaa muusikoiden osaamisen jo tässä vaiheessa. Kappale on yhtyeen iloisimpia, vaikka sanat kertovatkin yksinäisestä vanhuksesta. Tulva muistuttaa Samuli Edelmanin ja Sanin kappaletta Tuhannen yötä, mutta tässä on huomattavasti synkempi sanoma katastrofista. Levyn loppupuoliskolla kaihoisa entisen elämän muistelu ja nykyelämän märehtiminen korostuu vielä kappaleessa Lapsuus loppui, ja mainitaan nyt vielä piano tässäkin kappaleessa. Lopetuskappale on yhtyeen katalogin eeppisin, harvan suomirock-orkesterin käsistä lähtee yli kahdeksan minuutin kestoista kappaletta. Se vaikenee joka pelkää sopii hienosti tämän vuotavan albumin loppuun, kun julistetaan kylmää totuutta ja suljetaan pelokkaiden suut.

Tämä neljäs albumi on mahdollisesti yhtyeen teknisesti parasta antia, joka on Virran, Vehmaisen ja Kytölän osoitus vuosien kulumisesta, ja on myös sanoituksiltaan varsin kypsynyt versio yhtyeestä. Nuoruus ei ole ikuista, ongelmat kulkevat elämässä mukana yleensä hyvin pitkään eikä maailmanmeno ainakaan helpotusta tuo. Edellisen ja tämän albumin välissä koettiin myös finanssikriisi kotimaassamme vuonna 2008, joten sillä lienee myös vaikutusta musiikillisesti tämän lätyn tekemisessä. Mene ja tiedä. Luoti ja Vesala kuitenkin ovat tämän levyn myötä raivanneet tiensä suomirock-pioneereihin ja suunnannäyttäjiin ja Vesala sanoittajana yksi parhaita kannanottajia hyvinkin maanläheisiin ihmisten ongelmiin ja niiden kulkuihin. Orkesterin parhaisiin meneviä levyjä, vaikka taso huipulla on ollutkin jo kahden edellisen ajan.

Veden Varaan

Rakkaudesta (2012)

Yhtye keikkaili jo vuoden 2009 kesällä kolmen lapsen kanssa, sillä Luoti sai toisensa kyseisenä vuonna. Osa tuon kesän keikoista jouduttiinkin perumaan kyseisen asian takia. Loppuvuodesta Luoti ja Vesala saivat myös kutsut Linnan juhliin. 2010-luvun alku oli siis tätä myöten vahva suunnannäyttäjä seuraavalle studioalbumille. 16.huhtikuuta 2012 yhtyeen seuraava uusi sinkku Heliumpallo julkaistiin, ja lopulta 11.kesäkuuta 2012 julkaistiin koko albumi Rakkaudesta. Albumi sai Soundilta vain kolme tähteä arvosteluissa ja Rumbalta neljä, jättäen sen ehkä kriitikoiden mukaan heikoimmaksi suoritukseksi yhtyeeltä. Albumi kuitenkin myi kultaa jo julkaisun jälkeen ja PMMP sai sillä Emma-ehdokkuudet Vuoden yhtyeeksi ja Vuoden pop-albumille.

Kun levyn äänimaailmaa ja sanoituksia kuuntelee, on tästä helppo päätellä sen olevan yhtyeen rauhallisin ja kypsin albumi. Jos albumit pitäisi määrittää ihmisen iän mukaan, olisi debyytti maksimissaan parikymppinen ja kolme seuraavaa jossain 20–30-vuotisuuden sisällä. Tämä viimeinen on kuitenkin, jo reilusti vanhempi kun edeltäjä Veden Varaan, lähempänä jopa neljääkymppiä. Avauskappale 4ever young on jo ensimmäinen merkki siitä, ettei enää jakseta märehtiä eikä kipuilla oman itsensä kanssa vaan todetaan, ettei nuoria voida olla ikuisesti ja itseään ei viitsi ottaa liian vakavasti. Korkeasaari on kannanotto perhe-elämän merkityksestä ja arjen pienistä iloista. Heliumpallo nousee tämän levyn yhdeksi isoimmista hiteistä, joka livenä toimii todella mukaansatempaavasti. Kappaleessa muistellaan menneisyydessä tapahtunutta huonoa suhdetta, jossa jälkiviisaana todetaan myös vastapuolen henkilön kipuilleen elämässään. Koko show viljelee itsetunnon parantumista ja oman itseytensä tärkeyttä.

Jeesus ei tule oletko valmis käsittelee jälleen jokaisen omaa epävarmuuden julkistamista, ja kukapa ei vanhempanakin hieman itseään katsoisi kuitenkin peilistä hieman vinoon, kun kadulla kukkii täydelliset mallit mainoksissa. Mutta onko heilläkään oikeasti kaikki hyvin? Hienot pianot kuuluvat tälläkin levyllä, varsinkin tässä kappaleessa.

Kakkossinkkuna levyltä julkaistiin seuraava kappale Rakkaalleni, joka julkaistiin samana päivänä kuin albumi itse. Tämä kappale menee ehdottomasti levyn parhaimmistoon ja saa aina kyllä hieman silmät kostumaan, koska se on yhtyeen kauneimpia kappaleita. Yksinkertaisesti: me kaikki tarvitsemme jonkun rakkaan ihmisen. Ilman heitä me laulun mukaisesti hirttäisimme itsemme patteriin. Kappale on hymni kaikille rakkaille ihmisille ja eläimille, jotka luovat meille tilaisuuden olla me, ja kehittyä ihmisinä.

No seuraavaksi mietitään, että miten niitä tyttöjä tehdään. Tytöt on upea rap-henkinen kappale, jossa luodaan uskoa jälleen tytöille ja naisille ja heidän tärkeydelle. Valoisampi näkökulma samasta aiheesta kuin Joku raja ja toimii stadion-kappaleena jälleen mainiosti. Tämän jälkeen tiedetään, miksi mimmit on mimmejä ja luo liimaa porukkaan kuin porukkaan! Yhtyeen studiokatalogin loppu häämöttää. Pahvinaamari on jälleen kuvaus epäluotettavasta ja hankalasta vastapuolesta parisuhteessa. Saadaan VIELÄ yksi kulma parisuhteen hankaluuksiin ja loppumiseen liittyviin asioihin. Tällä erää kumppanin surkeus tiedetään jo vahvasti, sillä eihän pahvinaamarin takana oleva totuus ole koskaan kivaa kuultavaa.

Kevään valo on yksi Luodin ja Vesalan tämän levyn yhteislauluista kertosäkeessä. Valo keväällä toki tässä kappaleessa on viittaus siihen, että ennakoi jonkin uhkaavan asian tulemisen niin ei koe sen kanssa ongelmia.  Viimeinen kappale Toivo lisää tärkeän asian siihen, mistä oikeastaan koko orkesterin kappalemateriaali kertoo. Aina on oltava toivoa ja ilman sitä ei voi elää, vaikka kuinka koettelevia ihmissuhteita ja raskaita tilanteita elämässä kohtaakin.

Tämän aikuismaisen lähestymistavan omaava albumi on upea viimeinen albumi PMMP:n studiotuotannossa, ja se päättää ikään kuin yhtyeen sanoituksien tarinoita. Lopulta aina todetaan asiat itselle ja huomataan, että ei ole ollut yksin virheellinen tai yksin ei tarvitse yrittää selviytyä elämässä. Se on myös yhteistä juhlaa ja yhteisöllisyyden ja voimavarojen korostamista. Mahdollisesti yhtyeen taso huomioon ottaen vähiten hyvä albumi, mutta joka tapauksessa hyvä sellainen se on.

Rakkaudesta

13.toukokuuta 2013 yhtye ilmoitti lopettavansa uransa, ja jäähyväiskeikka oli Helsingin jäähallissa 27.lokakuuta 2013. Yhtye ilmoitti syyskuussa 2023 comebackista, joka tehtiin kesän 2024 aikana sisältäen festarikeikkoja Ilosaaressa, Provinssissa ja Ruisrockissa. Elokuun lopussa oli odotetut Koko Show-stadionkeikat Olympastadionilla, ja syksystä yhtye teki vielä Viimeinen Valitusvirsi- nimisen jäähalli- ja klubikeikkakiertueen. Loppuvuodesta Luoti ja Vesala nähtiin Linnan juhlissakin vuoden suuren comebackin ansiosta.

Ei käy kenelläkään kiistäminen, mitä tämä orkesteri toi suomeen ja suomirockiin ja kuinka valtava vaikutus sillä on moneen nykyajan orkesteriin. Mainitaan nyt vaikka IKINÄ, joka on täysin kuin PMMP mutta metalliversiona. Tai vaikka Luukas Oja, joka ammentaa musiikkiaan PMMP:stä ja sen kuulee. Kirjoittajan omasta mielestä yhtyeellä ei ole yhtäkään huonoa kappaletta. Jokainen levy kuuluu kotimaisen musiikin suosikkeihin, mutta huippua pitää Kovemmat Kädet. Yhtye voitti uransa aikana yhteensä yhdeksän Emma-palkintoa ja oli ehdolla jopa 23 kertaa. Teosto-palkintokin napsahti neljännestä Veden Varaan-albumista. Levyjä on myyty yli 370 000 kappaletta, joista ylivoimaisin on juuri kakkosevy Kovemmat Kädet yli 100 000 levyn myynnillä.

’’Otan Koko show’n, oli mitä vaan, koko paketin, mitä siihen kuuluukin’’.

 

 

Industrial Metal

Rammstein – Mutter (2001)

Jätä kommentti

2001 oli erityinen vuosi varsinkin raskaassa musiikissa, sillä useasta genrestä tuli sinä vuonna klassikoiksi muodostuneita levyjä. Nyt onkin aika avata Albumikimarassa peli myös Industrial Metalin puolelta, ja juuri tuona kyseisenä vuonna julkaistulta levyltä genren saralla. Kyseessä on siis Rammstein ja heidän läpimurtolevynsä Mutter.

Saksalaisen metallijyrän suuruus nykypäivänä tiedetään, mutta vielä vuosituhannen vaihteessa yhtye ei kovinkaan suurta maailmansuosiota vielä nauttinut. Edelliset megahitit Engel ja Du Hast toi orkesteria maailmankartalle, mutta tälle kolmannelle pitkäsoitolle kuuluu kunnia siitä, mikä kaikessa komeudessaan määritteli maailman tunnetuimman Industrial Metal-orkesterin aseman tälle nykypäivälle. Mutter ilmestyi 2.huhtikuuta 2001 ja se on myynyt kultaa kahdeksassa Euroopan maassa, ja yhden tai useamman platinan neljässä. Se on äänestetty 500 Greatest Metal & Rock Albums of All Time-listalle, ja on ehdottomasti Till Lindemannin taidonnäytös kirjoittajan taidoistaan.

Mutterin upeus piilee sen moniulotteisuudessa. Levyllä on useita synkkiä aiheita kuten Rammsteinilla on tapana. Valtaosa kappaleista on tullut sinkkuina, kuten esimerkiksi Sonne, Ich Will, Feuer Frei! sekä Links 2 3 4. Levyn kitarasoundi on painostava ja raskas ja kosketinsoittaja Christian Lorenz on saanut useisiin kappaleisiin kuten nimikkokappale, Ich Will ja Feuer Frei! yksinkertaiset mutta kummittelevat kosketinäänet. Kirjoittaja on kokeillut levyä toimivasti lenkkeilyssä, tunnelmoinnissa, kuntosalilla tai vaikka koulutehtävien teon ohella. Kappaleet toimivat live-esityksinä todella ’’komentavasti’’ ja se tarjoaa yleisölle upean elämyksen elää kappaletta mukana.

Kuten sanottua levyn synkistä aiheista, laulaja-kirjoittaja Till Lindemann on sanoittanut levyt täyteen toinen toistaan karmivampia tarinoita. Avauskappale Mein Herz Brennt on englanniksi käännettynä My Heart Burns, ja on osoitettu lapsuudesta saatuja ahdistuksen ja hyväksikäytön traumoja kokeville, sekä yleisesti pelon lietsonnalle. Links 2 3 4 polkee kansallissosialististen ajatusten tiellä, Sonne kertoo palvonnan kohteen kääntöpuolet, kuten auringon lämmittävyyden ja valon takana voi olla myös polte, ja Ich Will julistaa aikeita tehdä jotain pahanenteistä, samalla muita lietsoen. Feuer Frei! ja Rein Raus vuorostaan ovat eroottisimmista päistä, sillä ensimmäisenä mainitussa tuli on vapaa – esimerkiksi hedelmöityshetkellä. Jälkimmäisessä taas alistetaan vastapuolta edes-takas-liikkeessä. Albumin ehkä kummittelevimmin tarina menee upealle Spieluhrille, jossa maan päältä poistunut lapsi elää soittorasian kanssa mullan alla kummitellen kuuntelijaansa, ja nimikkokappale kertoo äitiä huutaen, kun ei koskaan ole ollut oikeaa sellaista.

Jokainen tarina on ikään kuin omanlainen ja poljento sekä tunnelmointi pelaavat joukkuepeliä upeasti. Richard Kruspe ja Paul Landers soittavat monipuolisesti kitaroita, ja rummuissa Christoph Schneiderin lautas- ja virveliniskut tuntuvat erityisen vahvoilta. Etenkin Zwitter on tästä hyvä esimerkki.

Siinä missä Metallican Master of Puppets on virheetön ja kokonaisvaltainen Thrash Metalin kiistaton mestariteos, samaa voisin sanoa Mutterista Industrial Metalin puolella. Fanipoika ja objektiivinen mielipide kättelevät tämän levyn kohdalla.

Dancepop

Britney Spears – Blackout (2007)

Jätä kommentti

Britney on kiistatta yksi 2000-luvun ikonisimpia ja suurimpia pop-ilmiöitä ja ’’diivoja’’. Hän tuonut esille luonteensa lisäksi omintakeisin voihkivan laulutyylin, joka on korostunut usella uransa huippukohdissa olevilla albumeilla. Kimara käsittelee tässä pop-arvostelussa Britneyn viidennettä kokopitkää Blackout, jonka ilmestymisaikana Britney ajoi päänsä kaljuksi. Siitä muistuttaa kansikuvassa se, että Britneyllä on peruukki päässä. Albumi voitti vuonna 2008 tunnetuilla NRJ Music Awards-palkintogaalassa Paras Kansainvälinen Albumi-palkinnon, sekä MTV Europe Music Awards-gaalassa Vuoden Albumi-palkinnon.

Albumi ilmestyi 30.lokakuuta 2007 ja ensimmäisellä viikollaan se myi jopa 290 000 kappaletta ja se on nimetty viidenneksi parhaaksi pop-albumiksi 2000-luvulla brittiläisen sanomalehti The Timesin mukaan. Levyn myynti yltää nykyään yli 2.5 miljoonaan. Gimme More on Britneyn toisiksi menestyinein single heti …Baby One More Time jälkeen. Singleinä julkaistiin myös Piece of Me ja Break The Ice.

Musiikkihan on täysveristä 2000-luvun klubimusiikkia, joissa huokuu monelaiset elektroniset äänitehosteet, joita sovelletaan sekä bassoissa, melodioissa ja rummuissa. Sekaan on heitetty myös klassisia taputusääniä, unohtamatta jo aiemmin sanottua Britneyn tavaramerkkiä, eli ’’voihkinta’’-laulutyyliä. Albumia pidemmälle kuunnellessa todella huomaa, kuinka monelaisia eri ääniä sieltä löytyy. Kappaleessa Freakshow tahtia iskee napauttavampi rytmi kuin vaikkapa Piece of Me sama asia on ikään kuin kerrostetumpi ääni. Kun Hot as Ice alkaa soimaan, tulee varmaan jo viidennettä kertaa fiilis, että ’’taasko uusi elektroääni?’’

Monen hitin takaa löytyy tuottaja Danja, kuten esimerkiksi kappaleiden Gimme More, Break The Ice, Get Naked(I Got A Plan) ja Perfect Lover. Levy on paljon rohkeampi kuin esimerkiksi pehmeän poppisempi debyyttilevy. Vaikkakin monet Britneyn kappaleet monilta eri albumeilta soivat tehokkaasti klubeilla ympäri maailmaa, voisin väittää tämän albumin olevan tähän asti Britneyn tuotannosta eniten sitä, mitä klubimusiikki ajatellaan olevan. Levyn loppupuolisko oli itselle vähemmän tunnettu, ja esimerkiksi Toy Soldier, Ooh Ooh Baby ja Why Should I Be Sad ei jäänyt itselle mieleen erityisen hyvin, joten täysin kokonaan tämä ei ihan loppuun asti pysy svengaavana pakettina.

Nu Metal

KoRn – Issues (1999)

Jätä kommentti

Ysärin loppuvuodet. Vallitsevan kulttuuri oli jokseenkin Nu Metalin sekä hiphopin ja rap-musiikin sykkivää aikaa, ja elokuvamaailmassakin pyöri väkivaltaa ja mielenterveysongelmia pyöriviä klassikkoja, kuten Fight Club sekä esimerkiksi Vuosi Nuoruudestani. Nu Metalissa kyseinen mielimaailma kukki ihmisten asenteessa ja sanoituksissa – uhoteltiin ja huudettiin sylki lentäen, raskaiden asioiden käsittely raskailla kitaroilla ja tarttuvilla melodioilla oli perussettiä. KoRnia voidaan pitää Nu Metalin sanansaattajana, ja pioneerinä. Mielenterveysongelmat ja traumat ovat varsin tapetilla ehkä KoRnin neljännellä kokopitkällä Issuesilla.

Näin Woodstock 99-aihepiiristä kiinnostuneena kirjoittaja onkin varsin viehtynyt tähän KoRnin alkutuotantoon. Noiden täyskaaoskarnevaalien menot tiedetään, niistä voisi kirjoittaa joskus erikseenkin mutta mainittavaa on se, että koskaan en ole nähnyt niin paljon ihmisiä hyppimässä yhtä aikaa, kuin KoRnin keikalla siellä ensimmäisenä päivänä. Silloin tosin vähemmän soi Issuesin hittejä, koska levy ilmestyi vasta 16.marraskuuta 1999 vajaa neljä kuukautta myöhemmin. Falling Away From Me siellä kyllä ainakin soitettiin.

Issues on myynyt tätä kirjoittaessa yli 11 miljoonaa kappaletta, ja ilmestyessään se debytoi BillBoard 200-listan sijalla yksi. Suomessa se nousi virallisen albumilistan sijalle neljä. Kyseessä on KoRnin tuotannon ensimmäinen varsinainen levy, joka voitaisiin luokitella jonkinlaiseksi itsetutkiskelun aloittamiseksi syljeksinnän ja uhittelun sijaan, jota ilman muuta upeasti toteutettiin edelliset kolme levyä. Soundimaailma on ehdottomasti ahdistavan vivahteissa, kun kuuntelee esimerkiksi kappaleiden Falling Away From Me, Make Me Bad tai It’s Gonna Go Away säkeistöjä. Raapivia, kummittelevia ääniä, ahdistavaa säkkipilliä ja murjovia kitaroita sekaisin mennään hienosti koko albumi lävitse, vaikkakin sulavimmillaan levy on introsta Dead kappaleeseen Make Me Bad asti. Tämä on myös itseasiassa orkesterin sulavin albumi koko ysäriltä.

Sanoitukset ja niiden ulosanti on tunnetusti ollut aina Jonathan Davisin heiniä, joka on varmasti jo ihan yleistietämystä sanoa häntä yhdeksi kaikkien aikojen tunteikkaimmista metallilaulajista ja parhaista nokkamiehistä, ainakin tässä vaiheessa uraa. Falling Away From Me jatkaa samaa karmeaa aihetta kuin debyytin pitkäkestoisempi Daddy, jonka tarina keskittyy Davisin omiin traumoihin vanhempien tekemästä ahdistelusta ja seksuaalisesta väkivallasta. Ahdistusta ja sen purkamista muihin tarjotaan levyn alkupuolisko, kun taas esimerkiksi loppupuolella Somebody Someone huutaa apua. Täytyy myös mainita levyn upeat lyhyemmät välikappaleet 4U sekä It’s Gonna Go Away, jotka luovat hienosti tunnelmaa.

Levystä voisi sanoa, että aloitti KoRnin syvällisemmän vaiheen, mutta Issuesilla sekä raskas murjonta että kummittelevuus toimii oikeastaan alusta loppuun todella hyvin. Ei ole suoranaista heikkoa lenkkiä, vaikka parhaillaan levy on alkupuolella. Levyn kansimaailmakin on synkkä hieman muita erilaisemmalla tapaa, kun värimaailma on ahdistavan palava pimeän sävyjen sijaan, ja bändin risainen nukkemaskotti esiintyy ensi kertaa. Kirjoittajalle muodostunut yhdeksi Nu Metal-saagan kestosuosikiksi.

Funk Rock

Red Hot Chili Peppers – By The Way (2002)

Jätä kommentti

Los Angelesissa kasarilla perustettu Funk rock – orkesteri ehti tehdä albumeita jo pinoksi asti ennen vuosituhanteen vaihdosta. Ensimmäinen täysosuma Blood Sugar Sex Magik vuodelta -91 on kestänyt hyvin aikaa, mutta levyt ennen sitä eivät niinkään. Jos vaikka kuuntelee nimikkodebyyttiä, voi huomata kyllä miksi tämä yhtye läpimursi vasta ysärillä. Blood Sugarin ja vuoden -99 Californicationin väliin mahtui toki sekoilun ja ysärillä raskaan vaihteen päälle ottaneen orkesterin selvästi heikompi suoritus One Hot Minute vuodelta -95.

Nyt käsittelyyn otetiin ensimmäinen lätty, minkä pippurit julkaisivat vuosituhannen tällä puolen. By The Way on studioalbumien järjestyksessä kahdeksas, ja kolmas perättäinen minkä tuottajan toimi maineikas Rick Rubin. Albumi oli julkaisupäivänsä 9.Heinäkuuta 2002 jälkeisen avausviikon aikana yhtyeen siihen mennessä menestynein albumi yli 280 000 tuhannen albumin myynnillään. Nykyään lätty on ostettu jo 15 miljoonan kappaleen voimin, myynyt platinaa jo 9 maassa joista UK:ssa ja Australiassa jopa 5-kertaisena. Myös sijoituksia listaykkösiksi albumi haali 13 eri maassa.

Mitä voimme tämän megamenestyksen takana olevalta musiikilta odottaa? Kyseessä on kitaristi John Fruscianten ”lempilapsi”, jonka kuunnellessa esimerkiksi Dozedin, By The Wayn sekä Can’t Stopin kohdalla kuuleekin. Musiikki on myös menestyksekkääseen edeltäjäänsä Californicationiin verrattuna melodisempaa. Universally Speakingin melodia on ollut monesti kirjoittajalla käytössä kävelylenkillä, kun taas Can’t Stop toiminut nopeammassa liikunnassa. Don’t Forget Me tarjoaa satumaisia Fruscianten kitaratähtitaivasta, ja siis tietenkään unohtamatta virtuoosimaisten basisti Flean ja rumpali Chad Smithin yhdistämistä teemaan kuin teemaan.

Laulaja Anthony Kiedis onnistuu jotenkin jokaisella pippurien levyllä aina vuosien -99 ja -16 välissä tuomaan oman viimeisen silauksensa, jotta omaleimaisuus ja taiteellisuus pysyisi laadukkaana. By The Waylla eniten se korostuu kirjoittajan mielestä nimikkokappaleen ja Can’t Stopin lisäksi The Zephyr Songilla ja Cabronilla. Levyn loppupuolisko ei ole niin mieleenpainuva kuin alkupuolisko, mikä on klassinen kompastuskivi, mutta I Could Die For You, Midnight ja Tear osoittavat, että levy on tarttuva ja melodinen paikka paikoin myös lopussa.

By The Way on suunnannäyttäjä yhtyeen melodisemman otteen musiikille vuosituhannen tälle puolen, mikä on näin helppo todeta 22 vuotta ja neljä studioalbumia myöhemmin.

Nu Metal

KoRn – Untouchables (2002)

Jätä kommentti

Nu Metal, tuo ysärin puolestavälistä 2000-luvun puoleenväliin parhaiten kukkinut New Yorkissa rakennettu genre omaa näppinsä monessa nykyorkesterin soundissa. Genrelle tyypillistä on ollut matala kitarasoundi sekä murjovat riffit samalla, kun laulaja irroittaa kurkustaan kaiken mitä saa ja lyriikat usein sijoittuvat pahan olon ilmentämiseen sekä yleiseen syljeksintään. Näin ollen se on yhdistänyt ihmisiä ja ”jengikulttuuri” ja yhteenkuuluvuus olivat varsinkin kukinta-aikanaan osana vallitsevaa kulttuuria.

Korn on ehdottomasti kovin tekijä ja suurimpia pioneereja Nu Metalin saralla. Murjonta tulee yleensä heidän musiikissaan ilmi joka albumilla, ja etenkin basso on slangisanaa lainaten ”jytäkkä”. Kirjoittaja valitsi arvioon heidän ehkä yhden parhaiten soundaavista levyistä, kun seuraavaksi esittäytyy viides studioalbuminsa Untouchables vuodelta 2002.

Albumi julkaistiin virallisesti 11.kesäkuuta 2002, vaikkakin se vuoti julkisuuteen muutamaa kuukautta aikaisemmin. Virallisen ja vuotaneen version erona ei juurikaan ole eroa musiikissa, ainoastaan kappaleiden nimet ja järjestys levyllä muuttuivat, pl. avausraina Here To Stay. Levy on myynyt maailmalla yli 4 miljoonaa kappaletta ja sijoittui toiseksi BillBoard 200-listalla ensimmäisellä viikollaan julkaisun jälkeen. Avausviikolla myynti oli myös rapiat 400 000 kappaletta.

Siinä missä nimikkodebyytti vuodelta -94, Life Is Peachy vuodelta -96 ja Follow The Leader vuodelta -97 ovat uhovinta, vulgaarisinta ja eniten Nu Metaleinta Kornia sisältäen säröriffejä ja räppiosuuksia, tuli vuoden -99 Issues matkalla hieman enemmän syljeksinnästä pelkkään ahdistuneeseen ja kummittelevaan Korniin päin. Viidennellä levyllä meininki on tuotu jo sille tasolle, että sekoilemista on kestetty ja tovi ja soundia myöten ollaan aiheesta vakavissaan.

Untouchablesin viehätys piileekin juuri siinä, että vokalisti Jonathan Davis kuulostaa tällä levyllä kummittelevimmalta kuin aikaisemmin. Laulaminen on riimittelyn ja uhottelun sijaan enemmän jo yhden miehen kummitusnäytös, jota usein kitaroiden matalavireiset murjonnat sekä pianon pelottavat pimputtelut vain tukevat. Saako kukaan selvää Here To Stayn alun komppien korkeuksista? Avauskappale on yksi levyn parhaita murjontoja. Sen kertosäkeen pahaenteinen toteaminen siitä, että paska on jatkunut riittävän pitkään, joten siihen on vain turtunut, aloittaa levyn kansikuvan kovia kokeneita lapsia myöten alkavan sanomakierron.

Hyvä jatkumo pysyy Make Believen ja Blamen myötä riffimurjontojen sekä itsesyyllisyyden ja katkeruuden tiellä. Make Believe julistaa kiitosta muille siitä, kuinka huonoa seuraa ja vaikutusta ovat itselle olleet ja Blamen kohdalla Jonathan Davis osoittaa sormella yhtä ihmistä, jonka käytös on alkanut itseä risomaan. Hollow Life on ensimmäinen osoitus kummitelevasta pianosta ja kolkosta tunnelmasta, ja Bottled Up Insiden ja One More Timen välillä kuullaan tasaisesti murjovia riffejä ja kertosäkeitä. Hating osoittaa myös omaa vihan purkamista muita kohtaan, ja One More Time toteaa, että saman paskankierteen joutuu aloittamaan aina uudelleen, jälleen kerran. Albumin loppupuolella korvaan pistää erityisesti hymähtävä Wake Up Hate, jossa Korn hakee selvästi vaikutteita ensimmäisistä levyistään. Tamburiini on todella hauska elementti!

Kokonaisuudessaan tähän asti kokenein ja kypsin Korn-lätty. Sopii hyvin ensimmäiseksi Korn-lätyksi uudelle kuuntelijalle hiotun soundin ja vakavien lyriikoiden puolesta.

Metalcore

Ice Nine Kills – Welcome To Horrorwood: The Silver Scream 2 (2021)

Jätä kommentti

Metalcore ja kauhu. Tavallaan ne ovat aina sopineet toinen toisilleen, kuten esimerkiksi mahtava Saw 3:n yksi soundtrackeista, All That Remainsin kappale This Calling, nyt yhtenä esimerkkinä. Mutta että kokonaisen albumin mittaista teatteriesitystä? Ei kirjoittaja sellaista kaaviota vielä muutamia vuosia sitten tiennyt edes olevan. Sitten tuli Ice Nine Kills, jonka myös viime kesänä Albumikimarakin oli todistamassa Helsingin Olympiastadionilla. Arviossa näin Halloweenin ja Spookctoberin kunniaksi on kauhumetalliteatterin Grand Slam, Ice Nine Killsin vuonna 2021 julkaisema Welcome To Horrorwood: The Silver Scream 2.

Levy julkaistiin 15.10.2021, ja sen kaupallinen menestys on yhtyeen toistaiseksi suurinta, ollen edelleen sen viimeisin kokopitkä julkaisu tätä kirjoittaessa. BillBoard 200-listalla se saavutti sijan 18 sekä Hard Rock Albums chart-listauksessa se saavutti ykkössijan. Levy on ensimmäinen, jossa mukana ovat basisti Joseph Occiuti ja kitaristit Dan Sugarman ja Ricky Armellino. Tällä pirun teatterilla vierailee Cannibal Corpsen George ”Corpsegrinder” Fisher kappaleessa Take Your Pick, ja Panic! At The Discon Jacoby Shaddix kappaleessa Hip To Be Scared.

Noh, mitä tämä kauhuteatteri nyt sitten sisältää? Biisimateria on saanut innoituksensa tunnetuista kauhuelokuvista, kuten esim. Child’s Play (Assault & Batteries), Psycho (The Shower Scene), American Psycho (Hip To Be Scared), Pet Sematary (Funeral Derangements) tai Hostel (Wurst Wacation). Jokainen kappale on sidoksissa johonkin kauhuelokuvaan, mutta aivan jokaista eri tarinaa ei nyt tarvitse eritellä. Musiikki on rakennettu jokaisessa biisissä upeasti, ja tuntuu että biisit ovat kytköksissä hienosti toisiinsa. Kuuntelija saa kulkea matkan läpi julman auditiivisen sirkuksen tätä läpikuunnellessa, ettei sitä viitsi tarpeeksi painottaa.

Keulahahmo, laulaja Spencer Charnas on mies oikeassa tehtävässä. Hän osaa melodiset osuudet, hän osaa matalat ja julmat örinät, hän osaa elää jokaisen kauhuhahmon musiikin ja myös kappaleiden musiikkivideoiden läpi, että voisin kutsua tätä jo ilmiöksi. Kuvitelkaa tilanne, jossa istutte katsomaan elokuvaa, jossa meininki aloitetaan ensiksi tapporutolla, sitten asunnon nurkassa oleva nukke herää eloon veitsi kädessä, kunnes meininki vaihtuu hetkessä kuolleiden eläinten kostoon. Tai päähahmo tajuaa olevansa psykopaatti, ja meininki vaihtuu hetkessä veriseen kostotarinaan tai jonkinlaiseen ihmiskärpäsmutaatioihin.

Albumi on yksi iso vaiheikas ja äärimmäisen viihdyttävä lento läpi kauhuelokuvien valkokankaan, jossa jokainen oma tarinansa sisältää myös omia pieniä vaiheita. Jatkaa, mihin debyyttilevy The Silver Scream jäi, ja ottaa paikkansa modernin metalcoren taidegalleriassa.

Death Metal

Rivers Of Nihil – The Work (2021)

Jätä kommentti

Maailmalta ponnistaa useita vähemmän kaikkien metallin kuuntelijoiden tiedossa olevia yhtyeitä, joista löytyy mielenkiintoa. Yksi niistä on kirjoittajalle vuonna 2018 tutuksi tullut Pennsylvanialainen tekninen death metal-orkesteri Rivers Of Nihil. Yhtye on julkaissut tähän päivään mennessä Metal Blade Recordsilla neljä studioalbumia, joista ruodintaan pääsee viimeisin, syyskuussa 2021 julkaistu The Work.

Tässä genressä on tahdottu paisua laajoihinkin mittasuhteisiin. Samaa voisi kyllä sanoa Rivers Of Nihilin ja etenkin The Workin kohdalla, jossa haetaan selvästi eksperimentaalista metallikokemusta. Edeltäjänsä, kehuja niittänyt Where Owls Know My Name (Somealustat Metal Injection sekä suomalainen Kaaoszine antoivat levylle arvostelussa 10/10) sijoitti tunnelmansa raskassoittoisempaan ja apokalyptisempään maailmaan, kun tällä levyllä liikutaan enemmän melodisestikkin. Tunnelman synkkyys on muuttanut muotoaan pelottavammaksi.

Levyn äänimaailma on hiottu hyvään kuntoon, kun kitarat ja tuplabasarit tykittävät menemään raskaimmissa kohdissa, ja elektronisten äänien kaikuefektit ja saksofonit pääsevät loistamaan useissakin kohdissa, kuten kappaleissa Wait ja The Void from Which No Sound Escapes ja Terrestria IV: Work. Tätä levyä voisi muutenkin pitää tämän yhtyeen merkkipaaluna siitä, että he ovat onnistuneet luomaan samalle albumille sekä raskaimmat että kevyimmät soitantansa – tai ainakin kokonaisuus on muodostettu sen verran rohkeasti, että kevyt tuntuu todella kevyeltä ja raskas entistä raskaammalta, kun peräkkäin ovat esimerkiksi jopa häiritseväksi mössöksi taipuva Dreaming Black Clockwork ja heti perään kuin salamaniskusta tulee pehmeä ja melodinen country-vivahteinen rallattelu Wait. Toinen esimerkki olkoon kerrassaan upean kertosäkeen muodostava The Void from Which No Sound Escapes ja heti perään orkesteria raivokkaimmillaan, kun kappale MORE? pamahtaa tulille.

Levyn alkupuoliskon sisältäen lyhyempiä kappaleita, kuten hieman leijuvalta tuntuva avauskappale The Tower (Theme from ’’the Work”) ja myös mm. Sinkut Clean ja Focus, on levyn loppupuolisko enemmän progressiivista puolta, kun Episode ja Maybe One Day yltää mitoiltaan yli seitsemän minuutin, ja päätöskappale ja samalla Terrestria-saagan päätöskappale Terrestria IV: Work jota ei vaan voi liiaksi kehua, yltää yli 11 minuuttiin. Episode alkaa mielestäni levyn yhdellä masentuneimmista melodioista, kun taas Maybe One Day palaa melodisempaan otantaan. Ja mainitaan vielä ne saksofonit, joita saatiin siis jo edeltäjälevyllä kuulla. Kertakaikkisen upea soitin, ja tällä levyllä sitä soitetaan jopa entisestään.

Elektroäänet ja saksofonit sekoittuvat kauniisti tässä makuelämyksessä joukkoon kuin puolukkasurvos poronkäristykseen tai ketsuppi makaronilaatikkoon. Tunnelma on kauttaaltaan ahdistunut ja tuntuu, kuin elämästä pettäisi turvallinen jalusta hetkellä minä hyvänsä, kuin levyn kannessa. Melodiset kappaleet antavat musiikille tilaa hengittää, mutta tehostavat ahdistusta, joka leviää käsiin raskaammilla hetkillä. Runsas ja hieno musiikkikokemus ja helposti yksi vuoden 2021 parhaista metallijulkaisuista. Ensimmäinen kuuntelukerta onkin jäänyt kirjoittajalle hyvin mieleen ja sitä myöten tätä levyä on ilo kuunnella aina uudestaan, varsinkin luonnossa kävellessä!